Omaelämä.net-sivusto
on koottu Samsungin ja
SOS-Lapsikylän yhteistyönä.

Jaa Facebookissa


Tavoitteet:
  • Tiedät, mitä elämäntaidot ovat.
  • Osaat tehdä elämäsi helpommaksi käyttämällä elämäntaitoja.
  • Hallitset ajankäyttöäsi.

Elämäntaitojen avulla selviydyt arkipäivän tilanteista kotona, kaverien kanssa, koulussa ja työpaikalla. Eteen voi tulla ikäviä tai yllättäviä asioita, joille et voi mitään. Elämäntaitojen avulla pärjäät ja osaat suhtautua niihinkin oikein.

Elämäntaidot auttavat myös saavuttamaan unelmia ja tavoitteita. Elämäntaitoja opitaan tavallisesti vähitellen sitä mukaa, kun kasvetaan ja aikuistutaan. Niitä on kuitenkin mahdollista myös harjoitella tietoisesti, eikä niiden hankkiminen ole koskaan liian myöhäistä.

Tässä jaksossa kerrotaan tärkeimmistä elämäntaidoista ja siitä, miten niitä voi harjoitella.


Gallup

Jasmina”Haluaisin oppia paremmaksi ajankäyttäjäksi. Tällä hetkellä minulla on pieni lapsi, joten se on vähän vaikeaa. Riidat selviävät parhaiten, kun antaa itselleen ja toiselle aikaa rauhoittua. Kun molemmat ovat rauhoittuneet, asiat voi jutella läpi.”

Jasmina, 21, äitiyslomalla

Rachel”Asun Belfastissa, mutta työskentelen kesän Suomessa. Haluan matkustella niin paljon kuin mahdollista, koska siinä oppii paljon. Viime viikolla kävin Tallinnassa. Selvitän riidat yleensä puhelimessa. Parempi olisi kuitenkin jutella kasvotusten.”

Rachel, 20, opiskelija



 

Tervetuloa
Raha-asiat
Opiskelu ja työ

Terveys ja hyvinvointi
Elämäntaidot